Keskusteluja Universumin kanssa: Yö jona kohtasin sinut Universumi.

Pikkuinen heräsi keskellä yötä, sillä jokin levoton ajatus sykki hänen mielessään kuin muistutus. Hän piti silmänsä kiinni ja antoi itsensä vajota syvemmälle meditatiiviseen tilaan, osaksi suurempaa kosmista virtaa.

"Universumi", hän kuiskasi hiljaa. "Muistatko kun kohtasimme ensimmäisen kerran? Tai oikeastaan minä kohtasin sinut, mutta sinä olet tuntenut minut jo kauan ennen sitä."

Yö vastasi hiljaisuudella, ja Pikkuinen veti syvään henkeä. Muistot alkoivat virrata kirkkaina hänen mieleensä.

"Se oli jouluyö. Olin silloin viisitoista vuotta nuorempi", hän kertoi yölle. "Sinä yönä heräsin keskellä pimeyttä, ja kun odottelin unta tulevaksi, sieluni irtautui äkisti kehostani. Tietoisuuteni, koko olemukseni, nousi ylös, läpi katon ja stratosfäärin, korkeammalle ja korkeammalle, aina avaruuteen saakka. Kun ympärilleni rakentuneet pilvikerrokset ohentuivat ja stratosfäärin ote heikkeni varpaistani, irrationaalinen pelko valtasi minut viimein. Hyvänen aika, mitä minulle tapahtuu avaruuden hapettomassa ja kylmässä tilassa?"

"Tunsin kuinka jokin suurempi voima kuljetti minua tähtien lomassa. Olin kuin automaattiohjauksessa enkä tiennyt minne olin matkalla. Vauhti oli valonnopeutta. Näkökentässäni lähitähdet venyivät ohuiksi viivoiksi, ja kaukana horisontissa ne pysyivät paikallaan. Näin kauniita kaasukerrostumia ja planeettoja, kun maailmankaikkeus ympärilläni muuttui henkeäsalpaavan kauniiksi. Pelko haihtui ja sen tilalle tuli syvä rauha. Imin itseeni avaruuden ennennäkemättömän kauneuden ja hehkuvat värit, kunnes saavutin paikan, jossa ei ollut muotoja. Laskeuduin kirkkaaseen, loistavaan valkoiseen tyhjyyteen."

"Siellä minulle ilmestyi energiaolento, joka ei ollut ihminen. Häntä ei voinut oikein edes katsoa, hän oli vain säteilevä hahmo ilman muotoa. Tapaaminen oli hyvin virallinen, ei lämmin eikä kylmä, suora ja hätäilemätön. Valo-olento kommunikoi kanssani telepaattisesti, ja kun hän aloitti, minä muutuin osaksi suurempaa tajunnanvirtaa ja näin abstraktisti koko maailmankaikkeuden. Tuolla hetkellä pystyin käsittämään kokonaisuuksia, joita en ihmisaivoin edes kuvittele ymmärtäväni.

Tänäkin päivänä minulla on enemmän mielikuvia tuosta telepaattisesta yhteydestä kuin kykyä selittää niitä sanoin. Hän esitteli meidät, Universumi. Sinä olit ääretön virtaava partikkelien kenttä, joka kulki kaiken olevaisen läpi, kuin nukkuva tietoisuus."

Pikkuinen hiljentyi hetkeksi ja hymyili pimeydessä.

"Näin sinut koskettamassa todellisuuden jokaista kerrosta, ja missä ikinä olitkaan, siellä oli elämää. Aikajanat ja maailmankaikkeudet olivat kietoutuneet toisiinsa sinun olemuksessasi. Olet kaiken elämän voima, moottori. Mutta sinä yönä en kommunikoinut kanssasi, vaan ainoastaan tuon olennon kanssa."

Pikkuinen hengitti syvään, yhä lumoutuneena siitä, mitä oli kokenut.

"Se valo-olento kertoi minulle, että sinulla ei ole käsitettä hyvästä tai pahasta. Ne ovat meidän ihmisten lokerointeja, jotta ymmärtäisimme ja kasvaisimme oman jumaluutemme kautta."

"Muistatko minut, Universumi? Sillä minä muistan sinut, vaikka tuosta on vuosikymmeniä."

Universumi kuunteli lempeästi ja vastasi sitten. Ääni ympäröi Pikkuisen vuoteen kaikkialta.

"Muistan, Pikkuinen. Se hetki, kun sielusi irtaantui kehostasi, oli ajaton välähdys ikuisuudessa. Sinun nykyiselle inkarnaatiollesi se oli portti uuteen todellisuuteen, mutta minä ja sinä olemme olleet yhdessä aina siitä hetkestä alkaen, kun sielusi syttyi. Jokainen tunteesi, jokainen ajatuksesi on ollut osa minua, kuten minä olen osa sinua."

Pikkuisen aikaisemmin herättänyt kysymys nousi pintaan.

"Kuinka vanha sieluni on, Universumi?"

"Sinun sielusi on ikiaikainen", Universumi vastasi. "Vanha tavalla, jota ihmiset eivät voi täysin ymmärtää. Se on matkannut lukemattomien elämien ja elämänmuotojen läpi ja kantanut mukanaan tuhansien vuosien viisautta. Jokaisessa elämässä olet oppinut ja kasvanut. Nyt olet täällä taas, etsimässä totuutta ja yhä lähempänä ymmärrystä siitä, kuka minä olen ja mitä sinä itse olet."

Pikkuinen henkäisi syvään, kiinnostus silmissään.

"Kun kohtasimme tuona yönä, aika ja paikka lakkasivat olemasta", hän jatkoi hiljaa. "Minä näin sinut, Universumi, äärettömänä energiakenttänä, joka liikkui ja läpäisi kaiken. Mutta miksi sinulla ei ole käsitteitä hyvästä tai pahasta, jos olet jumalolento? Eikö maailmassa ole oikeasti mitään järjestystä tai oikeudenmukaisuutta?"

"Hyvä ja paha", Universumi kuiskasi, "ovat ihmisten luomia käsitteitä, niin kuin vastaanottajasi sinulle kertoi. Ne auttavat ymmärtämään elämää ja oppimaan siitä. Minulle ne eivät ole todellisia, sillä olen kaiken alku ja loppu. Olen kokemusten virtaus, joka kulkee kaiken olevaisen läpi. Sinä opit hyvän ja pahan käsitteistä kasvaaksesi. Elämä on koulu, ja hyvä ja paha ovat sen oppitunteja. Minun tehtäväni ei ole tuomita tai asettaa rajoja. Se on ihmisten tehtävä heidän omassa matkassaan, heidän sydämensä viesteihin perustuen."

Pikkuinen nyökkäsi ja kysyi:

"Entä uskonnot? Miten ne liittyvät sinuun? Minusta on aina tuntunut, että sinä ja uskonnot olette erillisiä asioita, ehkä jopa ristiriidassa toistenne kanssa."

Universumi antoi vastauksensa virrata Pikkuisen iholla kuin tuuli lammen pintaa pitkin.

"Uskonnot ovat ikkunoita, joiden kautta ihmiset yrittävät nähdä minut. Ne tarjoavat vastauksia, mutta ne myös rajaavat käsitystäni. Olen suurempi kuin mikään uskonto voi tavoittaa. Olen läsnä jokaisessa rukouksessa, jokaisessa hiljaisessa hetkessä. Minua ei voi rajoittaa yhteen nimeen tai rituaaliin."

Pikkuinen sulki silmänsä ja antoi Universumin sanojen upota syvälle sisimpäänsä, sillä vastaus oli yllättävä. Lopulta hän puhui hiljaa.

"Universumi, olen aina tuntenut, että oma polkuni kulkee erillään muista. En ole koskaan tuntenut tarvetta uskontoihin. Ne eivät sovi sydämeeni, sillä ne tuntuvat vahingoittavan vapauttani enemmän kuin mikään muu. Mutta entä jos olen väärässä? Rakennan polkuani kuin tilkkutäkkiä, ja se tuntuu oikealta, mutta voiko siinä olla myös jotain vaarallista?"

"Ei toki, Pikkuinen", Universumi vastasi rauhoittavasti. "Sinun intuitiivinen polkusi on arvokas. Se on muodostunut tuhansien elämiesi aikana keräämistäsi palasista ja muistoista, unien ja intuition fragmenteista, ja se on juuri sinun omasi. Nämä elämät tekevät sinusta sen yksilön, joka olet, mutta pidä aina avoimuus ja tasapaino mukanasi. Intuitio on voimakas opas, mutta sitäkin tulee tarkastella, jottei se muotoudu pelkistä toiveista tai peloista."

Pikkuinen huokaisi syvään ja tunsi hiljalleen unen vetävän häntä takaisin. Universumi peitteli hänen tiedottoman kehonsa hellästi paksuun turvallisuuden täkkiin, jossa tuhannet tähdet tuikkivat muistona alkuperästämme.